På svenska | Briefly in English
 
Siirry hakuun
 

Autovarkaat ahkeroivat kesälläkin

Autovarkaat ahkeroivat kesälläkin

Autovarkaudet ja -murrot ovat valitettavan yleisiä niin Suomessa kuin maailmallakin. Varkaudet lisääntyvät kesäkuukausina etenkin lomailijoiden suosimissa kohteissa. Arvotavaroita tai mitään henkilökohtaista omaisuutta, kuten passia, luottokorttia tai rekisteriotetta, ei tule jättää pysäköityyn autoon vartioidullakaan parkkipaikalla.

"Tärkein perusasia ajoneuvovarkauksien ehkäisemiseksi on, että auton ikkunat ja ovet suljetaan ja auto lukitaan, kun siitä poistutaan. Hyvän perusturvan saa hankkimalla autoon ajonestolaitteen tai murtohälyttimen. Myös ratti- tai rattipoljinlukko on hyvä hankinta vaikkapa vanhempaan autoon", tuotepäällikkö Eeva Koskela LähiTapiolasta muistuttaa. Mitään arvokasta tai kiinnostavaa ei kannata jättää autoon näkyville.

Itäisessä Euroopassa autovarkaudet yleisempiä

Erityisen tarkkana kannattaa olla Itä-Euroopan maissa matkustettaessa. Ulkoasianministeriö kertoo matkustustiedotteessaan 6.7.2012, että autovarkauksia sattuu paljon Latviassa. Tiedotteen mukaan etenkin Jurmalassa varastetaan autoja myös vartioiduilta parkkipaikoilta. Varkaiden suosimia automerkkejä ovat olleet BMW ja Honda CR-V.

Kuinka toimia varkaustatapauksessa?

Jos autosi varastetaan tai siihen murtaudutaan ulkomailla, tee asiasta mahdollisimman pian ilmoitus kyseisen maan poliisille sekä omaan vakuutusyhtiöösi. Varkaudesta pitää ilmoittaa myös Suomen poliisille, jotta Liikenteen turvallisuusvirastoon, TraFiin, saadaan tieto auton katoamisesta.

Arkisin maanantaista perjantaihin kello 8-16 vahingon sattuessa ota yhteyttä omaan lähivakuutusyhdistykseesi.

Normaalin työajan ulkopuolella Lähivakuutuksen auto- ja liikennevahinkoasiakkaat voivat soittaa vahinko- ja ongelmatilanteissa autohätäpalvelunumeroon +358 20 522 2460. Autohätäpalvelu palvelee 24 tuntia vuorokaudessa ympäri vuoden, ja numeroon voi soittaa myös ulkomailta. Mikäli tapaukseen liittyy henkilövahinkoja, autohätäpalvelu välittää asiakkaan yhteystiedot SOS Internationaliin, joka palvelee ympärivuorokautisesti ja myös suomeksi.

Kiireellisissä henkilövahinkotilanteissa ulkomailla ota yhteyttä Ema-Group Oy -hätäpalveluun, puh. +358 9 4315 0112, faksi +358 9 49 0998 tai SOS Internationaliin, puh. +45 7010 5054.

Tärkeitä numeroita

  • Hätäkeskuslaitos 112
  • Lähivakuutuksen autohätäpalvelunumero 020 522 2460
    (24 h/vrk ympäri vuoden)
  • Ema-Group Oy +358 9 4315 0112
  • SOS International +45 7010 5054
  • Autoliiton tiepalvelu 0200 8080
Jaa sisältöä