På svenska | Briefly in English
Siirry hakuun

Turvallinen koulutie on yhteinen asia

Syyslukukauden pyörähtäessä käyntiin risteykset ja kevyen liikenteen väylät täyttyvät koulumatkalaisista. Vanhemmat voivat lisätä lastensa liikenneturvallisuutta monin tavoin, mutta viime kädessä vastuu on meillä jokaisella.

Liikenneturvan julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan koulumatkalaiset itse toivoisivat etenkin autoilijoilta hiljaisempaa nopeutta koulujen läheisyydessä sekä lasten huomioimista tien ylityksissä ja autojen parkkeeraamisessa.

Myös Lähivakuutus kantaa kortensa kekoon opintielle suuntaavien koululaisten liikenneturvallisuuden puolesta jakamalla ilmaisia heijastinliivejä oppilaiden turvaksi. Heijastinliivi onkin oiva turva vuorokauden valoisan ajan lyhetessä syksyn myötä.

Vanhemmat voivat vaikuttaa koulutien turvallisuuteen esimerkiksi:

  • valitsemalla eri reittivaihtoehdoista turvallisimman. Etenkin risteyksien ylityskohtien määrään ja turvallisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota.
  • harjoittelemalla koulumatkan kulkemista yhdessä lapsen kanssa.
  • varmistamalla, että lapsi käyttää tarvittavia turvavälineitä, kuten heijastimia ja pyöräilykypärää.
  • käymällä lapsen kanssa läpi koulureitin vaarallisimmat kohdat menettelyineen ja tarkistamalla, että lapsi muistaa ohjeet vielä viikonkin kuluttua.

Tapaturman sattuessa koulumatkalaisen kohdalle nopea ja joustava hoitoon pääsy on ensiarvoisen tärkeää. Usein akuutin tilanteen yllättäessä korvaamaton apu löytyy lapsen tapaturmavakuutuksesta. Sen turvin vanhemmat voivat tarvittaessa kääntyä myös erikois- tai yksityislääkärin puoleen kustannuksia murehtimatta.

 

Jaa sisältöä