Onko läheistesi tulevaisuus turvattu?
Kodin tavarat ja muu aineellinen omaisuus muistetaan yleensä vakuuttaa, mutta oma ja läheisten turva usein unohtuu. Tästä voi seurata ikäviä taloudellisia yllätyksiä, jos puoliso esimerkiksi menettää työkykynsä sairauden vuoksi tai pahimmassa tapauksessa menehtyy. Henkivakuutus ja työkyvyttömyysvakuutus ovat tärkeitä perusvakuutuksia varsinkin perheelliselle.
Henkivakuutus on hyvä olla, jos läheistesi toimeentulo on edes osittain sinun varassasi.
– Erityisen tärkeä henkivakuutus on, jos sinulla on lapsia, omaa tai yhteistä lainaa tai perheen toimeentulo on yhden henkilön varassa. Avoliitossa elävien tulisi muistaa, että avopuolisoilla ei ole oikeutta perhe-eläkkeeseen. Tällöin kannattaa varmistaa toistensa toimeentulo ja asuntolainan maksukyky henkivakuutuksella, kertoo Lähivakuutuksen kehityspäällikkö Ritva Alho. Mikä on sopiva henkivakuutuksen turvataso? Suomalaisen keskimääräinen henkivakuutusturvan taso on 12 000 euroa, vaikka kotitalouksien lainojen määrä on usein monin verroin suurempi.
Henkivakuutusturvan tulisi kattaa ainakin
– Henkivakuutus tuo perusturvaa ja turvallisuutta aivan tavalliselle perheelle, joten siinä asiassa ei kannata säästää, Alho sanoo.
Ota yhteyttä paikalliseen Lähivakuutukseen ja laitetaan henkivakuutuksesi kuntoon! Asiantuntijamme auttavat sinua henkilökohtaisesti mitoittamaan turvasi oikein.
> Laske henkivakuutusturvan tarpeesi> Lue lisää henkivakuutuksesta ja työkyvyttömyysvakuutuksesta