På svenska | Briefly in English
Siirry hakuun

Lähivakuutus teki lahjoituksen Tampereen yliopistolle

Lähivakuutus-ryhmä on lahjoittanut Tampereen yliopistolle 50 000 euroa. Tampereen yliopistossa voi ainoana yliopistona Suomessa opiskella vakuutustiedettä pääaineena aina ylempään korkeakoulututkintoon asti. Tarvitsemme tulevaisuudessakin osaavia vakuutusasiantuntijoita ja siksi haluamme tukea vakuutustieteen opetusta, sanoo Pirkanmaan Lähivakuutusyhdistyksen talousjohtaja Timo Europaeus.

Lähivakuutus on ollut tyytyväinen aikaisempaan yhteistyöhön Tampereen yliopiston kanssa. Toiveena onkin, että myös vakuutusliiketoiminnan tutkimus- ja kehittämisyhteistyötä voidaan jatkossa tiivistää.

– Meillä on ollut hyviä kokemuksia yhdessä tehdyistä opinnäytetöistä ja tutkielmista, ja Pirkanmaan Lähivakuutusyhdistyksessä on tänäkin vuonna ollut vakuutustieteen opiskelijoita korkeakouluharjoittelijoina, Europaeus kertoo.

– Vakuutustoimintamme juuret ovat keskinäisyydessä ja yhteisvastuussa. Koulutuksen tukeminen on meille tapa toteuttaa yhteiskuntavastuuta ja osallistua paikallisen tason kehittämistyöhön, sanoo Pirkanmaan Lähivakuutusyhdistyksen toimitusjohtaja Pentti Kuusela.

Tampereen yliopistossa on syksyllä käynnistymässä Tekesin rahoittama tutkimushanke, jossa kehitetään Pirkanmaan Lähivakuutusyhdistyksen ja Aito Säästöpankin strategista yhteistyötä ja innovaatiotoimintaa. Hanke on askel kohti kiinteämpää yhteistyötä yliopiston kanssa.

– Lahjoitusten lisäksi Lähivakuutus osallistuu aktiivisesti tutkimustoimintaan. Tämä on osa toimintatapaamme, sanoo Kuusela.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Pentti Kuusela, Pirkanmaan Lähivakuutusyhdistys, puh. 044 063 2342
Talousjohtaja Timo Europaeus, Pirkanmaan Lähivakuutusyhdistys, puh. 044 062 1308


Pirkanmaan Lähivakuutusyhdistys

Pirkanmaan Lähivakuutusyhdistys on yksi 57:stä Lähivakuutus-ryhmään kuuluvasta paikallisesta lähivakuutusyhdistyksestä. Se palvelee asiakkaitaan kaikissa vakuuttamiseen liittyvissä kodin, maatilan ja yritysten riskienhallinta-asioissa ja tarjoaa myös ajoneuvojen rekisteröintipalveluja. Yhdistys toimii 17 kunnan alueella 51 henkilön voimin. Pirkanmaan Lähivakuutusyhdistyksen kokonaisvakuutusmaksutulo vuonna 2010 oli 15,2 miljoonaa euroa.

Keskinäinen Lähivakuutus-ryhmä on asiakkaidensa omistama, maan vanhin vakuuttaja. Lähivakuutus-ryhmällä on yli 200 palvelupistettä, 545 000 asiakasta ja sen hoidossa on 2 miljoonaa vakuutusta. Toimihenkilöitä ryhmässä on yli 1 000.

www.lahivakuutus.fi
www.facebook.com/lahivakuutus

Jaa sisältöä