Kesämökki talkoilla kuntoon
Nyt on hyvä aika laittaa kesämökit uuteen uskoon ja hoitaa muut rakenteiden peruskorjaukset. Rapatessa roiskuu, joten myös vapaaehtoinen talkooväki on hyvä vakuuttaa yllättävien tapaturmien varalta.
Kesän kynnyksellä tuleville lomalaisille muistuu usein mieleen kaikenlaiset korjaus- ja remontointityöt kuten laiturin kunnostus, katon uusiminen, grillikatoksen rakentaminen tai ulkoseinien maalaus. Kesälomalle on mukava jäädä, kun paikat ovat siistissä kunnossa ja rakennustyöt on saatu valmiiksi.
Talkootöihin voi kutsua mukaan ystävän tai naapurin, joka auttaa talon tai mökin kunnostuksessa sekä muissa talkootöissä. Talkootöiden lomassa on kuitenkin tärkeää muistaa pitää huolta myös turvallisuudesta ja huomioida mahdolliset talkooväen loukkaantumiset. Kantamalla vastuuta talkooväkesi turvallisuudesta osoitat olevasi kiitollinen saamastasi avusta. Kun riskit tunnistaa jo ennakkoon, ei tarvitse hätääntyä, jos talkootöissä sattuu jotain yllättävää.
Talkoovakuutus on vapaaehtoinen henkilövakuutus ja se on tarkoitettu nimenomaan talkooväen tapaturmien varalle. Sen voi ottaa käyttöön enintään vuodeksi kerrallaan ja se edellyttää, että talkooväelle ei makseta palkkaa tai muuta rahallista korvausta työstään. Talkoovakuutus on käytännöllinen ja sen avulla voit edullisesti pitää huolta talkooväestäsi. Talkoovakuutuksen hinnat määräytyvät vakuutusajan mukaan ja voit valita sen sinulle parhaiten sopivaksi ajaksi. Vakuutuksen saa kuukaudeksi alle viidelläkympillä.
Kun päätät hakea talkoovakuutuksen omiin peruskorjauksiin, tulee sinun mainita missä osoitteessa ja minkälaisia talkootöitä tehdään. Talkoovakuutus on voimassa myös talkootöihin liittyvillä työmatkoilla. Vakuutus kattaa talkootöihin osallistuvien alle 80-vuotiaiden henkilöiden vahinkoja, mutta ei vakuutuksenottajan eikä hänen kanssaan samassa taloudessa asuvien henkilöiden vahinkoja.
Talkoovakuutus korvaa talkooväelle sattuvan tapaturman aiheuttamia hoitokuluja, tapaturman aiheuttamia pysyviä haittoja sekä tapaturman aiheuttaman kuoleman. Talkoovakuutuksessa ei ole omavastuuta.
> Lue lisää talkoovakuutuksesta