På svenska | Briefly in English
Siirry hakuun

Sisä-Suomen ja Pihtiputaan Lähivakuutukset yhdistävät voimavaransa

Sisä-Suomen ja Pihtiputaan Lähivakuutusten hallitukset ovat päättäneet vastata vakuutusalan tiukkeneviin vaatimuksiin ja esittää keväällä kokoontuville yhdistyskokouksille fuusiota, jossa tasavertaiset kumppanit yhdistävät voimansa muodostamalla yhdessä uuden Lähivakuutusyhdistyksen, jonka nimeksi tulee Lähivakuutusyhdistys Järvi-Suomi. Uuden laajemman Lähivakuutuksen on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2011 alusta.

Lähivakuutusyhdistys Järvi-Suomen kotipaikka tulee olemaan Pihtipudas. Sen toimitusjohtajana tulee toimimaan Sisä-Suomen Lähivakuutuksen nykyinen toimitusjohtaja Pekka Mattinen. Pihtiputaan Lähivakuutuksen nykyinen toimitusjohtaja Juha Turpeinen toimii myynnistä ja markkinoinnista vastaavana varatoimitusjohtajana.

Sulautumisen tavoitteena on vahvistaa entisestään Lähivakuutuksen toimintaa Pohjoisessa Keski-Suomessa. Pystymme jatkossa palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin, kun toiminnot yhdistämällä saamme lisää resursseja asiakaspalveluun ja myyntiin. Henkilöstömme pystyy jatkossa erikoistumaan tietyille osa-alueille ja saamme toimivan varahenkilöjärjestelmän, jota kautta palvelu paranee.
 
"Olemme tutkitusti ykkösiä asiakastyytyväisyydessä jo nyt, mutta tulevaisuudessa haluamme olla entistä parempia. Paikallisuus ja henkilökohtainen palvelu tulevat korostumaan voimakkaasti asiakastyössä", vakuuttavat Mattinen ja Turpeinen.

Sulautuminen ei vaikuta henkilöstön määrään eikä konttoriverkoston laajuuteen. Uudessa Lähivakuutuksessa on 12 toimihenkilöä. Kaikki jatkavat ns. vanhoina työntekijöinä. Sulautumisen jälkeen konttorit ovat edelleen Pihtiputaalla, Viitasaarella, Saarijärvellä ja Karstulassa. Lähivakuutuksen toimialueena on Kannonkosken, Karstulan, Keiteleen, Kinnulan, Kivijärven, Kyyjärven ja Pihtiputaan kunnat sekä Saarijärven, Viitasaaren ja Äänekosken kaupungit.

Fuusion jälkeen uuden Lähivakuutus Järvi-Suomen kokonaismaksutulo on noin 3,9 milj. euroa ja sen vakavaraisuudesta kertoo vastuunkantokyky, joka on 262 % ja alan huipputasoa. Yhdistämällä ennestään vahvat taseemme voimme varautua paremmin vakuuttamiemme suurten kohteiden vahinkoihin, selventää tuleva varatoimitusjohtaja Juha Turpeinen.

"Fuusiossa on sovittu alueellisen tasapuolisuuden näkyvän myös hallinnon koostumuksessa. Omistajien eli asiakkaiden kannalta on tärkeää, että paikallinen näkemys säilyy päätöksenteossa", kertoo toimitusjohtaja Pekka Mattinen.

Asiakkaiden vakuutukset säilyvät ennallaan ja siirtyvät 1.1.2011 uuteen entistä vahvempaan Lähivakuutus Järvi-Suomeen.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Pekka Mattinen, Sisä-Suomen Lähivakuutusyhdistys, puh. 040 5313805
toimitusjohtaja Juha Turpeinen, Pihtiputaan Lähivakuutusyhdistys, puh.  040 7451011

Jaa sisältöä