Lähivakuutus maatilojen ykkönen
Lähivakuutus on vasta valmistuneen TNS-Gallupin tutkimuksen mukaan maatilatalouksien ykkösvakuuttaja. 4060 haastatellun viljelijän joukosta 38% sanoi Lähivakuutuksen olevan tilan ja perheen pääasiallinen vakuutusyhtiö. Toiseksi kyselyssä sijoittui Tapiola yhtä prosenttiyksikköä pienemmällä luvulla. Kaksi vuotta sitten tehdyssä samanlaisessa kyselyssä asetelma oli toisin päin.
- Joissain aiemmissa kyselyissä Lähivakuutuksen markkinaosuus on ollut tätäkin suurempi, mutta silloin on kysytty pelkästään maatilan vakuutuksista. Kun mukaan tuodaan perheet, näkyy tuloksissa hiukan se, että emme ole kotivakuuttajina saavuttaneet vielä samaa markkinaosuutta. Kaikki viljelijäthän eivät asu viljelemällään tilalla, sanoo Lähivakuutuksen maatilavakuutusten kehittämispäällikkö Teppo Raininko.
Kun pääasiallisen lisäksi kysytään asiakkuutta myös muissa vakuutusyhtiöissä, Lähivakuutuksen asiakkaiksi tunnustautuu 45 % maatalousyrittäjistä. Siinä on kasvua kaksi prosenttiyksikköä edellisestä, kahdenvuoden takaisesta kyselystä.
- Tilakokoluokittain suosiomme on suurimmillaan kolmessa suurimmassa tilakokoluokassa. Tuotantosuunnittain taas menestymme parhaiten sikataloutta ja erikoiskasvinviljelyä harjoittavien tilojen keskuudessa.
Suosio kestää isältä pojalle
Teppo Raininko toteaa, että Lähivakuutuksen suosio näyttää kestävän isältä pojalle.
- Markkina-asemamme on parantunut tutkimuksen kahdessa nuorimmassa ikäluokassa ja Lähivakuutus on nyt myös niissä suosituin vakuutusyhtiö. Tämä on erityisen mieluisaa siksikin, että olemme oikeasti pyrkineet panostamaan nuoriin maatalousyrittäjiin. Olemme tehneet yhteistyötä Maaseutunuorten kanssa ja saaneet hyvinkin mittavan joukon aktiivisia nuoria maatalousalan ihmisiä liittymään Tulevaisuuden tekijät-virtuaaliyhteisöömme, jonka kautta saamme ja jaamme tietoa nykyisiä ja tulevia nuoria viljelijöitä kiinnostavista asioista.
- Yksistään puhumalla mukavia ei menestystä kuitenkaan tipu. Tärkeintä on sittenkin se, että vakuutustuotteet ovat kunnossa, hinta-laatusuhde on parasta A-ryhmää ja palvelu pelaa. Maatilojen vakuutus- ja riskienhallintapalvelut vaativat ammattitaitoa, jota ei välttämättä ole tarjolla pankkitiskillä, Raininko muistuttaa.