Lähivakuutus-ryhmän maksutulo vahvassa kasvussa
Lähivakuutuksen ensivakuutuksen maksutulo vuoden ensimmäisellä puolikkaalla kohosi 195 miljoonaan euroon. Kasvuprosentti oli kuusi, joka on toimialan keskimääräistä kasvua huomattavasti suurempi. Finanssialan Keskusliiton mukaan tammi-kesäkuun ensivakuutuksen maksutulon kasvu oli vakuutusalalla 0,5 %. Lähivakuutuksen markkinaosuuden kasvu jatkui erityisesti auto- ja liikennevakuutuksissa. Myös henkilövakuuttamisessa jatkui suotuisa kehitys.
Lähivakuutuksella on asiakkuuksia noin 556 000. Kasvua on ollut tänä vuonna 10 000.
- Lähivakuutuksen vahva kasvu jatkuu. Kasvamme suurista vakuutusyhtiöistä selkeästi nopeimmin. Osin se selittyy vakuutuskannan rakenteella, mutta kasvumme on tasaisen vahvaa kaikissa vakuutuslajeissa ja asiakassegmenteissä. Hyvä tuloksemme on seurausta korkeasta asiakastyytyväisyydestämme. Henkilökohtainen ja paikallinen palvelu on entistä enemmän vahvuutenamme. Lähivakuutus tunnetaan tulevaisuudessakin laajasta konttoriverkostaan, toimitusjohtaja Erkki Moisander korostaa.
Lähivakuutuksen liikevoitto tammi-kesäkuussa oli 29 miljoonaa euroa. Edellisvuonna alkuvuoden tulos oli 24 miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotto oli alkuvuonna yhteensä 22 miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan tuotto kasvoi kahdella miljoonalla eurolla viime vuodesta.
Lähivakuutuksen yhdistetty kulusuhde oli 96 prosenttia, josta vahinkosuhteen osuus oli 72 ja liikekulusuhteen 24 prosenttia. Viime vuonna vastaava yhdistetty kulusuhdeprosentti oli 98, josta vahinkosuhteen osuus oli 73 ja liikekulusuhteen 25.
Lähivakuutuksen vakavaraisuuspääoma oli 543 miljoonaa euroa ja vastuunkantokyky 178 prosenttia. Vuoden vaihteessa 31.12. 2009 vastaavat luvut olivat 523 miljoonaa euroa ja 178 prosenttia.
Ensimmäiset myrskyvahingot jo korvattuHeinä-elokuun vaihteen myrskyt aiheuttivat mittavia vahinkoja Lähivakuutuksen asiakkaiden metsissä. Yksin Savo-Karjalan Lähivakuutusyhdistyksen myrskyistä johtuva korvausmeno nousee noin kolmeen miljoonaan euroon.
- Myrskyä seuranneena päivänä saimme yli 300 puhelua myrskyvahinkoihin liittyen. Olemme pystyneet hoitamaan kaikki asiakkaamme ja ensimmäiset korvausrahat ovat jo vakuutuksenottajien tileillä, kertoo korvauskäsittelijä Olli Ruuskanen Savo-Karjalan Lähivakuutusyhdistyksen Savonlinnan konttorilta.
Duo jatkaa kasvuaanLähivakuutuksen ja säästöpankkien omistama Henkivakuutusyhtiö Duo jatkoi kasvuaan. Yhtiön vakuutussäästöt olivat kesäkuun lopussa 139 miljoonaa euroa, missä on kasvua 37 % viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Duon markkinaosuus riskihenki- ja pysyvän työkyvyttömyyden vakuutusten myynnistä oli alkuvuonna 6,1 % vakuutettujen määrällä mitaten. Säästötuotteiden osalta sopimusten kappalemääräinen osuus uusmyynnistä puolestaan oli 4,6 % Duon tarjonnassa olevista lajeista mitaten.
Lisätietoja:Toimitusjohtaja Erkki Moisander, Lähivakuutus, p.0400 670645Toimitusjohtaja Timo Hiltunen, Henkivakuutusosakeyhtiö Duo, p. 050 414 8050