På svenska | Briefly in English
Siirry hakuun

Ehkäise lumen aiheuttamia vahinkoja

Märkä ja painava lumipeite katolla on turvallisuusriski henkilöille ja lisäksi se voi vahingoittaa rakennusta. Tästä johtuen kiinteistön omistajan on huolehdittava, ettei katolle kerry liian suuria määriä lunta ja että kertynyt lumi poistetaan turvallisesti.

Kiinteistön omistaja vastaa lumen pudottamisesta

Kiinteistön omistaja ja haltija on lain mukaan vastuussa katolta putoavan lumen ja jään aiheuttamasta vahingosta. "Kiinteistön omistajan on toimittava vaaran välttämiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että kiinteistön omistaja on vastuussa, jos katolta valahtaa joku päivä kunnon lumimassa ohikulkijan niskaan ja siitä aiheutuu vahinkoa tälle henkilölle", kertoo korvauslakimies Eeva Kavonen Lähivakuutuksesta.

Kiinteistönomistaja on vahingosta vastuussa, ellei hän pysty osoittamaan, että on tehnyt kaiken mahdollisen vahingon ennaltaehkäisemiseksi ja vahinko johtunut muusta syystä kuin hänen huolimattomuudestaan. Monesti tällainen jälkeenpäin todistaminen saattaa osoittautua mahdottomaksi. Fiksu hoitaakin lumet pois katolta ajoissa, niin jälkeenpäin ei tarvitse jossitella tapahtunutta. "Myös niissä tapauksissa, kun kiinteistönhoitopalvelu on ostettu ulkopuoliselta palveluntoimittajalta, on kiinteistön omistajalla vastuu aiheutuneesta vahingosta", Kavonen muistuttaa.

Talon kattojen lumitilannetta kannattaa pitää silmällä jatkuvasti. "Jo 30 cm märkää lunta katolla saattaa vaurioittaa talon rakennetta. Mikäli lumivaippaa ei poista ajoissa katolta, voivat rakenteet sortua ja aiheuttaa paljon tuhoa - puhumattakaan taloudellisista menetyksistä. On myös hyvä muistaa, että vakuutus ei korvaa rakennusvirheen aiheuttamia vahinkoja", Kavonen sanoo.

Turvallista lumenluontia korkeuksissa

Katolla oleva paksu lumipeitto voi aiheuttaa todellisen vaaratilanteen rakennuksen läheltä kulkeville henkilöille. "Katolla oleva lumimassa ei ole mikään leikin asia", Kavonen toteaa. Kun katolle alkaa kertyä lumikerroksia, on aika lähteä lumitöihin.

Kun lähtee luomaan lunta pois katolta, on ensisijaisen tärkeää muistaa turvallisuus - sekä oma että muiden. Kavonen neuvoo varmistamaan ensin sen, ettei itse putoa lumen mukana alas. Lumi saattaa lähteä liikkumaan suureltakin alueelta samaan aikaan. Turvallisinta on aina palkata ammattilainen työhön.

Katolla ollessa on aina syytä käyttää turvavaljaita. Ja lisäksi katolla olijan on huolehdittava esimerkiksi kulkuesteiden avulla, etteivät talon lähellä kulkevat ihmiset tai eläimet jää vahingossa katolta tippuvan lumen alle. Ellei tästä huolehdita, vastaa kiinteistönomistaja aiheutuneesta vahingosta.

Miten korvataan putoavan lumen alle jääneelle autolle tai muulle omaisuudelle aiheutuneet vahingot?

Painavan lumen takia romahtanutta rakennuksen kattoa ei korvata rakennuksen vakuutuksesta. Lumen painosta aiheutuneet vahingot jäävät omistajan omalle riskille ja tämän vuoksi on tärkeää huolehtia siitä, ettei painavaa lunta kerry katolle liikaa.

Jos rakennuksen katto romahtaa auton päälle, voidaan vahingot korvata auton kaskovakuutuksesta törmäysvahinkona, koska kyseessä on ehtojen tarkoittama äkillinen ja ulkoapäin aiheutunut syy. Samoin korvataan lumikuorman putoaminen rakennuksen katolta pysäköidyn auton päälle.

Lumen putoamisesta aiheutunut henkilövahinko voidaan korvata henkilön omasta tapaturmavakuutuksesta tai lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta, jos vahinko on aiheutunut työmatkalla. Jos vahinko aiheutuu muun rakennuksen kuin vakuutuksenottajan omistaman rakennuksen sortumisesta, on korvausta mahdollista aina hakea myös kiinteistönomistajalta.

Kiinteistönomistaja vastaa kaikista vahingoista, joita rakennuksen puutteellinen kunto ulkopuoliselle aiheuttaa. Tällainen tilanne voi olla käsillä, jos taloyhtiön omistaman autokatoksen katto putoaa osakkaan auton päälle, omakotitalossa vierailevan vieraan auton päälle romahtaa katolta lunta taikka jos katolta putoaa ohikulkijan päälle lunta tai jäätä.

Jaa sisältöä