LÄHI-turvatalo Valkeakosken asuntomessuille
Lähivakuutus jatkaa turvalliseen asumiseen panostamista tulevana kesänä Valkeakosken asuntomessuilla, jotka järjestetään 10.7.-9.8. Useiden yhteistyökumppanien yhteishankkeena messuilla nähdään erilaisia turvallisuusratkaisuja sisältävä LÄHI-turvatalo, jonka perustana on Teijo-Talojen yhdessä tasossa oleva, kahdesta osasta koostuva valmistalo.
"Lähivakuutus haluaa kumppaneidensa kanssa olla osaltaan mukana turvaamassa suomalaisten koteja. Olemme kampanjoineet turvallisen sisustamisen puolesta jo viime vuonna, ja haluamme nyt tarjota asuntomessukävijöille vinkkejä siitä, kuinka turvallisuusajattelun voi liittää osaksi asumista", kertoo Lähivakuutuksen riskienhallintapäällikkö Juha Laine.
Messutalo valmistetaan Teijo-Talot Oy:n tehtaalla Perniössä. Talo muodostuu kahdesta osasta ja se sijoitetaan messutontille vain messujen ajaksi. Kohteen pienempi osa rakennetaan ns. ”irti verkosta” –taloksi. Tämä sauna- ja pesutilat, oleskelutilan ja makuuhuoneen sisältävä itsenäinen talon osa varustetaan Teijo-Talojen kehittämällä konseptilla, jossa talon perustukseen integroidaan jätevedenpuhdistusjärjestelmä. Sen lisäksi rakennus varustetaan aurinkopaneeleilla ja tuuligeneraattorilla. Tämä talon osa tuottaa siis itse sähkönsä ja käsittelee omat jätevetensä siten, ettei taloa tarvitse kytkeä kunnallistekniikkaan vaan se voidaan periaatteessa sijoittaa millaiselle tontille tahansa.Turvatekniikkaa yhteistyökumppaneiltaHankkeen yhteistyökumppanit Fidepro, Securitas, Uponor ja Innohome tuovat osaltaan taloon uusinta turvallisuustekniikkaa. Myös Tampereen aluepelastuslaitos ja Finanssialan Keskusliitto ovat mukana kohteessa muistuttamassa turvallisen asumisen perusasioista.
Taloon tulee muun muassa automaattinen sammutusjärjestelmä, jonka sprinkleripäät laukeavat heti lämpötilan noustessa yli 68 asteeseen. Tämä Uponorin järjestelmä on lähes huomaamaton, koska putket asennetaan kattorakenteen sisään. Vain siistit ja pienet sprinkleripäät katossa kertovat kodin paloturvaratkaisusta. Käyttövarmuus on kehitetty omakotiasumiseen sopivaksi, eikä se laukea vahingossa esimerkiksi ruoankäryn, savun tai tupakansavun vaikutuksesta. Sammutusjärjestelmä liitetään talon käyttövesijärjestelmään ja se asennetaan talon rakentamisen tai peruskorjauksen yhteydessä. Järjestelmä on testattu vuototurvalliseksi.
Langaton turvajärjestelmä savu- ja liikeilmaisimineen, luvattomasta tunkeutumisesta ilmoittava oven magneettikosketin, VARTIOITU-tarrat, jotka viestivät talon suojauksesta ja ennaltaehkäisevät rikoksia, hälytyskeskuspalvelut, vartijan ajovalmius ja avainhallinta ympäri vuorokauden sekä huolto ja asiakaspalvelu kuuluvat kaikki Securitaksen 24Koti -peruspakettiin. Lisäksi valittavana on runsaasti lisäpalveluja.
Fidepro Oy:n turvallisuustuotteet hyödyntävät rakennuksen omaa sähköverkkoa sähkönkatkaisuun vaaratilanteessa. LÄHI-turvataloon asennetaan älypalovaroitinjärjestelmä, joka katkaisee halutuista sähkölaitteista tai sähköpiireistä virran saatuaan tiedon aluillaan olevasta palosta tulipalon ehkäisemiseksi. Tekniikka on erittäin ajankohtaista, sillä 1.2.2009 alkaen kaikki uudisasunnot on varustettava sähköverkkoon kytketyillä palovaroittimilla.
Innohome Oy:n kehittämillä turvalaitteilla pystytään ehkäisemään lähes kaikki liesistä johtuvat vaaratilanteet ja suuri osa vuotovahingoista. Helposti liesituulettimeen kiinnitettävä hellahälytin varoittaa tyhjänä päällä olevasta levystä ja sähkönsyöttöön asennettu hellavahti katkaisee virran liedestä vaaran uhatessa. Astianpesukoneen yhteyteen liitetty pesukonevahti kytkee virran ja veden koneeseen vain käytön ajaksi ja tarvittaessa katkaisee ne vuodon yhteydessä tai koneen vikaantuessa.Etua myös vakuutuksistaTalosta löytyvät kodin turvalaitteet vaikuttavat sekä vakuutusmaksujen että maksettavan omavastuun hintaan. "Vahinkotilanteessa Lähivakuutuksen asiakkaalta ei vähennetä omavastuuta, mikäli esimerkiksi vuotohälytin tai älypalovaroitin on toiminut vähentäen vahinkoa. Kotiin asennettu turvajärjestelmä ja siihen liitetty valvontapalvelu alentavat vakuutusmaksua 10 %. Automaattinen sammutusjärjestelmä taas alentaa vakuutusmaksua 25-60% riippuen kotivakuutuksen turvatasosta", kertoo Laine.
Lisätietoja: Juha Laine, riskienhallintapäällikkö, Lähivakuutus puh. 020 522 2283