Palanut traktori muistuttaa Farmari-vieraita päävirtakatkaisijan tärkeydestä
Lähivakuutus esittelee havainnollisesti traktoripalojen syitä ja seurauksia Farmari Maatalousnäyttelyssä Kokkolassa 30.7. - 2.8. Lähivakuutuksen osastolla voit itse todeta, kuinka nykyaikaisen traktorin ohjaamo palaa. Osastolla on esillä 2000-luvun traktori, jonka kojelaudan alapuoliset rakenteet syttyivät palamaan sähkölaitteisiin tulleen vian johdosta.
Nykyaikaisen traktorin palo alkaa tavallisimmin ohjaamosta joko kojetaulusta tai hytin katonrajasta. Palo voi levitä nopeasti, kun syttyneet johtimet sulattavat eristeet myös viereisistä johdoista, mikä kytkee taas uusia ja uusia piirejä oikosulkuun. Ohjaamossa on paljon palavia komponentteja ja kallista elektroniikkaa. Vaikka tulipalo ei tuhonnutkaan näytteillä olevaa traktoria kokonaan, katsoi vakuutusyhtiö sen kärsineen niin paljon, että edessä oli lunastus.
Noin puolet traktoripaloista syttyy omia aikojaan, kun traktoria ei käytetä. Jos traktori on tällöin sisällä rakennuksessa, eikä paloa huomata ajoissa, tuhoutuu samassa vahingossa usein myös rakennus ja kaikki, mitä on sen sisällä.
Tuore muistutus asiasta saatiin viime sunnuntai-iltana, kun Ilmajoella syttyi karjasuojan oven suussa säilytetty traktori isäntäväen ollessa jo kotiaskareissaan. Palon huomasi ohi ajanut naapuri. Nopeilla toimenpiteillä saatiin estettyä palon leviäminen karjarakennukseen, mutta vuonna 1992 käyttöön otettu traktori tuhoutui kokonaan.
Sähkölaitteet sytyttävät
Lähes kaikki traktoreiden itsesyttymiset johtuvat sähkölaitteisiin tulleista vioista. Nämä vahingot olisi estettävissä käyttämällä päävirtakatkaisijaa. Toki palo saattaa tällöin syttyä traktoria käytettäessä, mutta silloin se huomataan ajoissa, sammutustoimenpiteisiin voidaan ryhtyä välittömästi ja pelastaa ympärillä oleva muu omaisuus. Päävirtakatkaisijaa käyttämällä estetään palon uudelleen syttyminen.
Lähes kaikkiin traktoreihin voidaan asentaa päävirtakatkaisija. Liki jokaiseen uuteen traktoriin saa lisävarusteena sähköisen, releohjatun katkaisijan, joka jättää erillisellä sulakkeella suojatun valmiusvirran tarvittaviin paikkoihin katkaisten kuitenkin käytännössä yli 90 % virran kulusta. Päävirtakytkimet ovat kuitenkin vielä kovin harvinaisia uusissakin traktoreissa. Useimpiin uusiinkin traktoreihin voidaan asentaa yksinkertainen mekaaninen katkaisija, joka ei asennettunakaan maksa kuin muutaman kymmenen euroa.
Nopeimmat asentajat palkitaan päävirtakytkimellä
Lähivakuutuksen osastolla on leikkimielinen kilpailu, jossa voi itse kokeilla nopeuttaan ja näppäryyttään päävirtakytkimen asennuksessa. Hyvistä suorituksista palkitaan - kuinkas muuten - päävirtakytkimillä.
Kisassa ei sentään tarvitse alusta reikiä porata eikä kaapeleita jatkaa, mutta oikeat johdot on osattava yhdistää oikeisiin paikkoihin, muuten ei traktori käynnisty. Tarkoitus on havainnollistaa päävirtakatkaisijan toimintaperiaatetta ja asentamisen vaivattomuutta ja turvallisuutta. Virheen tekeminenkään ei ole kovin vaarallista, kun toimitaan maadoitusjohdon parissa.
Lähivakuutuksen löydät Urheilutalon osastolta U 23.
Tervetuloa!