Mönkijäonnettomuus tapahtuu useimmiten humalassa ja kovassa vauhdissa
Mönkijät ovat yleistyneet vauhdilla. Vähälumisessa nykyilmastossa ne ovat syrjäyttäneet moottorikelkat vauhdinnälkäisten ajopeleinä. Mönkijällä liikuttaessa on oltava kypärä selvässä päässä ja vakuutukset kunnossa.
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimista kuolemaan tai henkilövahinkoon johtaneista mönkijäliikenneonnettomuuksista suurin osa tapahtui sorapintaisella mökki- tai yksityistiellä. Myös soramontut olivat vaaranpaikkoja mönkijällä liikuttaessa.
Yleisin mönkijälle tapahtunut onnettomuus oli liian suuresta ajonopeudesta seurannut ajoneuvon hallinnan menetys tai suistuminen ja siitä seurannut ajoneuvon kaatuminen tai esteeseen törmääminen. Onnettomuuksista yli puolet oli tämän tyyppisiä.
Myös ikä näyttelee merkittävää roolia mönkijäonnettomuuksissa. Joka neljäs haveriin joutunut oli 21-31 -vuotias. Puolet kuolleista tai loukkaantuneista oli humalassa tai huumeiden vaikutuksen alaisena. Kypärää tilastoiduissa onnettomuuksissa käytti vain kolme kymmenestä.
Mönkijöiden korvaukset ja lunastukset ovat nousseet merkittävästi muutaman viime vuoden aikana. Tämä tarkoittaa, että mönkijöille sattuneet onnettomuudet ovat yleistyneet.
Mönkijälle on otettava liikennevakuutus
Oli mönkijä sitten rekisterissä tai ei, liikennevakuutuksesta on huolehdittava. Liikennevakuutuslain mukaan ajoneuvon omistajan on otettava liikenteeseen käytettävälle moottoriajoneuvolleen liikennevakuutus. Myös siis ne mönkijät, joilla mennään vain metsässä, pihassa ja talvella jäällä tarvitsevat liikennevakuutuksen, joka korvaa onnettomuuden sattuessa henkilövahingot ja syyttömän osapuolen omaisuusvahingot.
Kaikille vakuutusasia ei ole ollut selvä ja vakuuttamattoman mönkijän aiheuttamat vahingot saattavat tulla hyvinkin kalliiksi. Vakuutusturvaa voi täydentää halutessaan vielä vapaaehtoisella Autovakuutuksella, joka antaa hyvän suojan esimerkiksi palon ja varkauden varalle. Vapaaehtoinen vakuutus korvaa myös liikenneonnettomuuteen syyllisen kuljettajan mönkijälle aiheuttamat vahingot, joita liikennevakuutus ei korvaa.
- Halvin henkivakuutus mönkijällä ajettaessa on kypärä, muistuttaa tuotepäällikkö Stefan Åstrand Lähivakuutuksesta.
Lukittu tila pitää vorot loitolla
Mönkijän varastaminen on helppoa. Virtalukon murtaminen on tottuneelle vaivatonta eikä elektronista käynnistyksenestoa ole. Koska iso osa mönkijöistä on vailla rekisteriotetta, rikotun lukon korjattuaan varastetulla ajokilla voi huristella mökkiteillä. Vain pieni osa varastetuista mönkijöistä päätyy rajan taakse.
- Paras tapa estää mönkijän joutuminen vääriin käsiin on pitää se yöt suljetussa sisätilassa. Tällöinkin on parasta huolehtia tehokkaasta lukituksesta. Paraskaan lukitus ei pidä pitkäkyntisiä loitolla mikäli mönkijä seisoo peräkärryssä kotipihassa. Mikä onkaan helpompaa kuin kytkeä kärry pimeässä auton perään ja kuljettaa saalis pois. Suosittelemme mönkijöihin pyörät lukitsevaa tukevaa lukitustankoa tai paksua ketjulukitusta, neuvoo Åstrand.