På svenska | Briefly in English
Siirry hakuun

Makulihan Riikka Ali-Lekkala-Toivo on Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä

Kanta-Hämeen Tammelassa sijaitseva Makuliha Oy:n yrittäjä Riikka-Ali-Lekkala-Toivo on valittu vuoden 2009 Nuoreksi Maaseutuyrittäjäksi. Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä –kilpailu on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämä kilpailuohjelma. Lähivakuutus on kilpailun pääyhteistyökumppani.

Ali-Lekkalan-Toivon vanhemmat perustivat Makulihan maatilansa yhteyteen vuonna 1991.

- Vanhempieni rohkea idea oli myydä eläimet suoraan tilalta kuluttajille. Ilman lihanjalostusyritystä tilalla ei olisi ollut elinmahdollisuuksia ja mahdollisuuksia seuraavalle sukupolvelle, Riikka Ali-Lekkala-Toivo kertoo.

Makulihan liikeidea on terävöitynyt yrityksen 18 vuoden toiminnan aikana.

- Aluksi liikeideamme oli sikaa, sahtia ja sielunhoitoa. Nyt se on myydä korkealaatuisia lihajalosteita vaativille asiakkaille suomalaisista raaka-aineista, Ali-Lekkala-Toivo jatkaa.

Sukupolven vaihdos tehtiin vuonna 2002 ja nyt Makulihaa vetää Riikka Ali-Lekkala-Toivon lisäksi hänen veljensä Jussi Ali-Lekkala. Isosisko vastaa myynnistä ja markkinoinnista, pikkuveli tuotannosta ja tuotekehityksestä. Isot päätökset tehdään yhdessä.

Tulevaisuuden haasteina Ali-Lekkala-Toivo näkee erikoistumisen. Haasteena on jatkaa erottautumista ja kasvamista hyödyntäen suomalaisia raaka-aineita, palvelukonseptia ja perinteisiä valmistusmenetelmiä.


Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä palkinnon jakoi vas. Lähivakuutusyhdistys Paikallisvakuutuksen toimitusjohtaja Markku Kananen.

Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä –kilpailu
Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä –kilpailu on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämä kilpailuohjelma, joka toteutettiin nyt 12. kerran. Kilpailun suojelijana oli Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.

Kilpailun tavoitteena on rohkaista maaseudulla toimivia yrittäjiä kohtaamaan tulevaisuuden haasteita sekä herättää ihmisten mielenkiintoa maaseutua ja maaseutuyrittäjyyttä kohtaan. Kilpailulla halutaan korostaa nuorten alle 40-vuotiaiden maaseutuyrittäjien työpanosta sekä kannustaa heitä kehittämään toimintaansa.

Vuoden nuoreksi maaseutuyrittäjäksi valitaan alle 40-vuotias henkilö, joka
- on toiminut aktiivisesti tilansa tai yrityksensä kehittämiseksi
- huomioi ja kehittää toimintaansa ja tuotteidensa laatua    määrätietoisesti ja jatkuvasti
- on soveltanut toiminnassaan innovatiivisia ratkaisuja
- on osallistunut myös ympäröivän yhteiskunnan kehittämiseen
- edustaa omaa ammattikuntaansa esimerkillisesti.
- toimii ympäristönsä hyväksi.
Vuoden nuori maaseutuyrittäjä –kilpailu järjestettiin yhdessä seuraavien yhteistyökumppaneiden kanssa: Lähivakuutus, Farmit Website, Yara, Valtra, Valio ja MTK.

 

Jaa sisältöä