På svenska | Briefly in English
Siirry hakuun

Maatalousyrittäjän kannattaa liittyä työterveyshuoltoon

Työ ja hyvinvointi maaseudulla -hankkeen teemavuosi päättyi vuoden 2008 lopussa. Tavoitteena oli lisätä maatalousyrittäjien työterveyshuoltoon liittyneiden määrää 10 prosentilla. Vaikka tavoitetta ei aivan saavutettukaan, vuoteen 2007 verrattuna työterveyshuoltoon liittyneiden uusien asiakkaiden määrä kaksinkertaistui.

Mela ja Lähivakuutus järjestivät hankkeeseen liittyvän kilpailun, jonka tavoitteena oli aktivoida tuottajaliittoja työterveyshuollon asiakkaiden hankinnassa. Eniten työterveyshuoltoon liityttiin ruotsinkielisillä alueilla. Siten kilpailun voitti SLC. Toiseksi eniten liittyneitä keräsi MTK-Satakunta ja kolmanneksi eniten MTK-Pirkanmaa. Nämä kolme palkittiin Melan ja Lähivakuutuksen myöntämin rahapalkinnoin.

Hyötyä liittymisestä saivat muutkin. Lähivakuutus oli mukana noin 40 tilaisuudessa Melan, Työterveyslaitoksen ja MTK:n liittojen kanssa puhumassa työterveyshuollon ja henkilöturvallisuuden puolesta. Jokaisessa tilaisuudessa arvottiin Lähivakuutuksen kustantama kylpyläloma työterveyshuoltoon liittyneiden kesken.

Lähivakuutuksen esityksissä kerrottiin vapaaehtoisista henkilövakuutuksista ja muistutettiin työterveyshuollon olevan osa LÄHI-Turvatila-ohjelmaa, johon liittyminen alentaa maatalousyrittäjän vakuutusmaksuja.

Työterveyshuoltoon kuuluva saa myös alennusta lakisääteisestä MATA-vakuutuksesta.

Henkilövakuutusturva kuntoon

Työterveyshuollon ohessa teemavuonna pidettiin esillä tarkoituksenmukaista henkilövakuutusturvaa. Maatalousyrittäjän henkilövakuutusten perustan muodostavat lakisääteiset MYEL- ja MATA-vakuutukset. Vakuusmääränä toimiva MYEL-työtulo on syytä pitää ajan tasalla. Työtulon pienentäminen maksusäästöjen toivossa kostautuu korvauksissa, jos vakuutettu joutuu tapaturman tai työperäisen sairauden uhriksi.

Henkilövakuutusturvaa voi laajentaa vapaaehtoisella sairauskuluvakuutuksella. Lähivakuutuksen sairauskuluvakuutus täydentää lakisääteistä vakuutusturvaa työssä ja vapaa-aikana. Se antaa mahdollisuuden parhaaseen mahdolliseen sairauksien ja tapaturmien hoitoon niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla.

Lähivakuutuksen koti- tai maatilavakuutusasiakkaana saat sairauskuluvakuutuksen puoleen hintaan. MTK:n jäsenenä saat siitä vielä 10 % jäsenedun.

Jaa sisältöä