På svenska | Briefly in English
Siirry hakuun

Vuodenvaihteen kuntaliitoksilla ei vaikutusta Lähivakuutuksen
liikenne- ja autovakuutusmaksuihin

Monet vakuutuksenottajat ovat huolissaan vuodenvaihteen kuntaliitosten vaikutuksesta vakuutusmaksuihin. Liikenne- ja autovakuutukset hinnoitellaan alueellisesti liikenneriskien mukaan, ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa maksut ovat korkeammat kuin maaseudulla.

Lähivakuutuksessa liikenne- ja autovakuutusmaksut määräytyvät kuitenkin postinumeron, eivät kunnan mukaan. Tämän johdosta vuodenvaihteen kuntaliitokset eivät siis vaikuta Lähivakuutuksen asiakkaiden vakuutusmaksuihin.

- Mielestämme kuntaliitosten kaltaiset poliittiset päätökset eivät saa vaikuttaa kunnan asukkaiden liikenne- ja autovakuutusmaksuihin, koska liikenneriski ei niiden myötä muutu, kertoo tuotepäällikkö Stefan Åstrand Lähivakuutuksen ajoneuvovakuutuspalveluista.

- Postinumerohinnoittelulla voimme tarjota paikallisesti joustavaan hinnoitteluun perustuvaa liikenne- ja autovakuutusta.

Suurempien kunta-alueiden sisällä liikenne- ja autovakuutusten hinnoittelua pystytään joustavasti mukauttamaan riskiä vastaavaksi, kun käytössä on postinumerohinnoittelu. Postinumerot eivät muutu kuntaliitosten yhteydessä.

Vuoden 2009 alussa toteutuu 32 kuntaliitosta. Liitosten tuloksena kuntien määrä vähenee 67:llä. 

Lisätietoja:
Lähivakuutus, tuotepäällikkö Stefan Åstrand, puh. 020 522 2357, 040 527 8317

Jaa sisältöä