Rakennusten ja irtaimiston vakuutukset
Maatalousyrittäjän ja hänen perheensä kodin lisäksi maatilalla on useita yrityskäyttöön tarkoitettuja rakennuksia sekä suuri määrä arvokasta ja toiminnan kannalta tärkeää irtaimistoa. Kaikkea voi kuitenkin sattua ja tapahtua, joten oman turvallisuuden ja maatilan toiminnan turvaamiseksi on tärkeää hoitaa tarpeelliset vakuutukset kuntoon.
Esinevakuutus on yleisnimike vakuutustuotteelle, jonka alla rakennukset ja irtaimisto vakuutetaan. Esinevakuutuksella vakuutettaviin rakennuksiin kuuluvat asuinrakennus, tuotantorakennukset, varastot ja vapaa-ajan rakennukset. Irtaimistoon kuuluvat traktorin perässä vedettävät työkoneet, tuotteet ja tarvikkeet. Esinevakuutuksen kautta maatilan omaisuudesta ei vakuuteta moottorikäyttöisiä ajoneuvoja eikä eläimiä. Ne on vakuutettava erikseen ajoneuvo- ja eläinvakuutuksilla.
Rajanveto rakennuksen ja irtaimiston välillä on vakuuttamismielessä tärkeä. Nyrkkisääntönä pidetään työkalujen käyttöä. Jos rakennuksen jonkin osan irrottamiseksi tarvitaan työkaluja, se kuuluu rakennukseen. Jos työkaluja ei tarvita, kuuluu omaisuus irtaimistoon. Näin määritellen muun muassa putkilypsykone ja lannanpoistolaite kuuluvat rakennukseen, mutta painepesuri irtaimistoon.
> Jätä yhteydenottopyyntö
Lisätietoja:> Farmi -maatilan vakuutus, tuoteseloste (pdf)> Farmi -maatilan vakuutus kotieläintiloille, tuoteseloste (pdf)