På svenska | Briefly in English
 
Siirry hakuun
 

Koneiden ja ajoneuvojen vakuutukset

Ajoneuvo on liikennevakuutettava, jos sitä käytetään kuljetus- tai siirtoajossa muualla kuin suljetulla alueella. Maatilan pihapiiri tai pelto ei käytännössä koskaan ole suljettu alue. Vakuuttamisvelvollisuuden ulkopuolelle saattaa jäädä traktori, jota käytetään vain navetassa rehunjakoon. Vähäinenkin siirtyminen pihan puolelle on jo liikennevakuuttamisvelvollisuuden alaista. Ainoastaan laissa on erikseen mainitut ajoneuvot on vapautettu vakuuttamisvelvollisuudesta. Tärkein ryhmä on sadonkorjuukoneet kuten leikkuupuimurit.

Liikennevakuutus korvaa henkilövahinkojen lisäksi syyttömän osapuolen omaisuusvahinkoja. Liikennevakuutus ei korvaa oman ajoneuvosi vahinkoja. Kolarivahinkojen lisäksi liikennevakuutettuja maataloustyökoneita voi joutua esimerkiksi tulipalon, ilkivallan tai varkauden kohteeksi. Näitä riskejä kattaa Lähivakuutuksen vapaaehtoiset auto- ja työkonevakuutukset: Lähi-Kasko, Farmi-maatilan maataloustraktorivakuutus, leikkuupuimurivakuutus ja maataloustyökonevakuutus.

Miksi hankkia vapaaehtoinen vakuutus?

Liikennevakuutus korvaa henkilövahinkojen lisäksi syyttömän osapuolen omaisuusvahinkoja. Liikennevakuutus ei korvaa oman ajoneuvosi vahinkoja. Kolarivahinkojen lisäksi ajoneuvosi voi joutua esimerkiksi ilkivallan tai varkauden kohteeksi. Näitä riskejä kattaa Lähivakuutuksen vapaaehtoinen autovakuutus, Lähi-Kasko.

> Jätä yhteydenottopyyntö

Lisätietoja:
> Farmi -maatilan vakuutus, tuoteseloste (pdf)
> Farmi -maatilan vakuutus , ehto (pdf)

 
Jaa sisältöä