På svenska | Briefly in English
Siirry hakuun

Leikkuupuimurit

Leikkuupuimureilla ei ole lakisääteistä liikennevakuuttamisvelvollisuutta. Suomen valtio vastaa korvauksen maksamisen esimerkiksi leikkuupuimurin aiheuttamasta liikennevahingosta, ikään kuin sillä olisi ollut liikennevakuutus. Erona on se, että korvausasioista vastaa valtionkonttori, eikä yksityinen vakuutuslaitos.

Sisällöltään korvauskäytäntö on sama kuin lakisääteisessä liikennevakuutuksessa; valtio korvaa kolaritilanteessa aiheutuneet henkilö- ja syyttömän osapuolen omaisuusvahingot. Vahingon aiheuttajan ajoneuvoon kohdistuneita vahinkoja valtio ei korvaa. Muita leikkuupuimurille tyypillisimpiä vahinkoja ovat törmäykset kiinteään esteeseen ja ojaan suistumiset. Tämän vuoksi on olennaisen tärkeää hoitaa oman puimurin vakuuttaminen kuntoon.

Farmi maatilan vakuutukseen voit liittää leikkuupuimurivakuutuksen, joka kattaa leikkuupuimurin, ohjehintaan sisältyvät vakiovarusteet sekä levike- ja paripyörät. Vakuutuksen laajuuden voi valita kolmesta turvatasosta, laaja-, perus-, tai suppea turvataso. Vakuutuksesta korvataan myös lisäkustannuksia, jotka aiheutuvat vieraan puimurin käytöstä, kun omaa puimuria ei voida käyttää sattuneen vakuutustapahtuman johdosta.

> Jätä yhteydenottopyyntö 

Lisätietoja:
> Farmi maatilan vakuutus, tuoteseloste (pdf)
 

 
Jaa sisältöä