På svenska | Briefly in English
 
Siirry hakuun
 

LÄHI-Turvatila

Lähivakuutus on kehittänyt asiakkailleen ainutlaatuisen, systemaattiseen turvallisuusajatteluun perustuvan LÄHI-Turvatila-ohjelman. Sen keskeisenä tavoitteena on tilan ilmeisimpien vahinkojen ennaltaehkäiseminen ja turvallisuuden parantaminen konkreettisilla toimenpiteillä.

LÄHI-Turvatila-ohjelma käsittää seitsemän viranomaisten vaatimuksiin ja maatilan suojeluohjeisiin perustuvaa toimenpidettä, joilla kaikilla on suora yhteys riskien ehkäisemiseen ja vahinkojen rajoittamiseen. Mukaan lähtevät tilat saavat vastineeksi tekemästään turvallisuustyöstä mm. seuraavat edut:

  • 5 prosentin alennus uuden Farmi-maatilavakuutuksen maksuista, kun neljä kohtaa on toteutettu
  • 20 prosentin alennus em. vakuutusmaksuista, kun kaikki seitsemän kohtaa on toteutettu
  • Muita vastaavia etuja helpottamaan ohjelmaan kuuluvien toimenpiteiden toteuttamista

Ohjelman läpikäynyt tila palkitaan lisäksi turvallisuuteen liittyvällä palkinnolla.

Ohjelma nostaa rakentavan tarkastelun kohteeksi vaihe vaiheelta mm. turva-asioiden järjestelmällisen suunnittelun, oikeat työmenetelmät, laitteiden ja säiliöiden tarkastukset, alkusammutuskaluston riittävyyden sekä henkilöturvallisuuden.

Turvatila-ohjelman seitsemän kohtaa

  1. Maatilan turvallisuuskansio, johon kootaan jatkuvaa käyttöä varten maatilan turvallisuuteen liittyvät asiakirjat.
  2. Maatilan palontorjunnan Turvaohje 2005:n edellyttämä sähköasennusten ja -laitteiden tarkastus viiden vuoden välein suurehkoilla tiloilla.
  3. Tarkastettu ja huollettu alkusammutuskalusto, jonka määrä noudattaa Maatilojen palontorjunnan Turvaohjetta 2005.
  4. Yli 20 vuotta vanhat farmarisäiliöt tarkastetaan ja kunnostetaan Teknillisen Tarkastuskeskuksen TTK-ohjeen 8/84/Y mukaisesti.
  5. Tilalle laaditaan pelastussuunnitelma. Malleja löytyy Internetistä (mm. osoitteesta www.spek.fi).
  6. Turvatila-ohjelmassa korostetaan henkilöturvallisuuden yhteyttä muihin vahinkoihin.
  7. Tulityökortti. Koulutusta koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Koulutuksessa opetellaan mm. alkusammutustekniikkaa.

Kysy lisää LÄHI-Turvatiloista omasta Lähivakuutuksestasi tai jätä yhteydenottopyyntö! 

 
Jaa sisältöä