Matkustajavakuutus
Ennen matkalle lähtöä on hyvä tarkistaa, että matkavakuutukset ovat kunnossa. Matkustajavakuutuksella varmistat itsellesi parhaan hoidon jo matkan aikana.
Erityisesti ulkomaanmatkoille kannattaa ottaa matkustajavakuutus, sillä riski sairastua esimerkiksi vatsatautiin tai joutua liikenneonnettomuuteen on monesti ulkomailla suurempi. Vakavissa tapauksissa matkahätäpalvelu auttaa, ja tarvittaessa sinut kuljetetaan Suomeen esimerkiksi ambulanssilennolla.
Määräaikainen matkavakuutus on helppo ostaa netistä. Jos matkustat vähintään kaksi kertaa vuodessa ulkomaille tai kotimaahan, sinun kannattaa pyytää tarjous jatkuvasta matkavakuutuksesta.
Alla on kerrottu lyhyesti matkustajavakuutuksesta. Tutustu myös tuoteselosteeseen, jossa kerrotaan vakuutuksen keskeinen sisältö. Tarkat tiedot vakuutuksen sisällöstä löydät vakuutusehdoista.
Matkustajavakuutus pähkinänkuoressa
Jatkuvan matkustajavakuutuksen myöntäminen ja voimassaolo
Hintaesimerkkejä kotivakuutusasiakkaalle vuonna 2012
Hoitokulut
ilman ylärajaa
Haittakorvaus
ei
50 500 €
Kuolemantapauskorvaus
34 € /vuosi
60 € / vuosi
Vakuutusmaksu määräytyy vakuutetun iän ja valitun vakuutusmäärän mukaan. Esimerkkivakuutus on alle 60-vuotiaan vakuutus. Hinnat on pyöristetty lähimpään euroon.
Määräaikaisen matkustajavakuutuksen myöntäminen ja voimassaolo
> Osta määräaikainen matkavakuutus> Pyydä tarjous jatkuvasta matkavakuutuksesta> Jätä yhteydenottopyyntö
Tuoteseloste ja vakuutusehdot
> Jatkuva matkavakuutus, tuoteseloste (pdf)> Jatkuva matkavakuutus, ehdot (pdf)> Määräaikainen matkavakuutus, tuoteseloste ja ehdot (pdf)