På svenska | Briefly in English

Ennen matkalle lähtöä

Ennen matkalle lähtöä kannattaa tarkastaa passin voimassaolo. Huomioitavaa on myös, että passisi aikaisemmat leimat voivat estää pääsysi tiettyihin maihin. Joissakin maissa vaaditaan, että passi on voimassa tietyn ajan myös matkan jälkeen.

Tarvittavat rokotukset vaihtelevat maittain ja niistä saat tarkempaa tietoa kansanterveyslaitoksen sivuilta.

Matkasuunnitelmista kannattaa kertoa läheisille ja selvittää puhelinnumero, josta sinut tavoittaa matkan aikana.

Matkatavarat

Matkatavarat kannattaa merkitä nimellä ja matkakohteessasi sijaitsevan hotellin osoitteella sekä puhelinnumerolla. Säilytä saamasi vastakuitit tavaroiden katoamisen varalta.

Älä jätä matkatavaroitasi valvomatta missään vaiheessa.  Ottaessasi laukkusi lentokentän matkatavarahihnalta varmista heti, että se on todella omasi. Erehtymisen vaara on suuri, koska samanlaisia ja -tyylisiä laukkuja on paljon.

Syöminen ja juominen

On turvallisempaa syödä kypsennettyä kuin kylmää ruokaa. Vesi kannattaa juoda pullotettuna. Kädet voi puhdistaa pesemisen lisäksi kertakäyttöisillä käsipyyhkeillä.

Lähde matkalle selvin päin. Lentokoneen tai laivan kapteeni voi kieltää koneeseen tai laivaan pääsyn häiritsevän juopumuksen tai muun perustellun syyn vuoksi.  On hyvä tietää, että alkoholin vaikutus koneessa on matkustamopaineistuksen vuoksi noin kolminkertainen tavanomaiseen verrattuna.

Alkoholi on osallisena suuressa osassa lomamatkalla tapahtuneita tapaturmia. Omien rajojen tuntemisella ja kohtuudella alkoholin käytössä voi todennäköisemmin nauttia lomasta loppuun saakka täysipainoisesti.

Turvallisuusvinkkejä autoiluun

Jos mahdollista, ulkomailla ei kannata ajaa itse. Jos vuokraat auton, käytä mahdollisuuksien mukaan matkatoimistosi suosittelemia autovuokraamoja. Varmista aina, että vuokraamasi auton vakuutus on kunnossa.

> Suomen edustustot ulkomailla

> Turvallisesti mökillä
> Automatkailijan muistilista

 
Hae
Siirry hakuun