På svenska | Briefly in English
Siirry hakuun

Ikäihmisten turvallisuus ja kotitapaturmien ehkäisy

Ikäihmisten kaatumiset saattavat olla kohtalokkaita

Kaatumisia voidaan ehkäistä pitämällä koti järjestyksessä. Esineet tulisi säilyttää alhaalla, jottei niiden ottamiseksi tarvitse kurkotella tai kiipeillä. Silloin kun on pakko kiipeillä, ovat tukevat taloustikkaat turvallisemmat kuin tuoli tai jakkara.

Kodin kulkureitit tulee järjestää turvallisiksi. Mattoihin voidaan hankkia liukuesteet, niiden reunat voidaan kiinnittää teipillä tai laittaa huonekalujen alle. Pienet matot kannattaa poistaa kokonaan. Myös kynnykset kannattaa poistaa ja jatkojohdot kiinnittää seinälle. Portaiden etureunan liukuesteet ovat hyvä keino ehkäistä kaatumisia ja liukastumisia. Pesutiloissa tukikahvat ja lattiamateriaalivalinnat ovat avainasemassa.

Myös piha-alueiden hoidolla voidaan ehkäistä liukastumisia. Kenkävalinnat ovat ensisijainen keino vaikuttaa liukastumisiin. Kengänpohjien tulisi olla pehmeää, voimakkaasti uritettua materiaalia ja kengän kannan leveä ja tukeva. Erityisen liukkailla keleillä jalkineiden liukuesteet ovat tarpeellisia, samoin kuin keppi tai kävelysauvat apuvälineinä.

Myrkytykset

Ikäihmisten ja muistivaikeuksista kärsivien henkilöiden lääkkeiden annosteluun tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Säännöllisesti otettavista lääkkeistä tulee olla luettelo. Lääkeannostelurasian eli dosetin käyttö auttaa oikeanlaisen ja oikea-aikaisen lääkkeiden ottamisessa. Joskus on tarpeellista valvoa lääkkeiden ottamista omaisten tai kotisairaanhoidon toimesta. Vanhat reseptit ja tarpeettomaksi käyneet lääkkeet tulee hävittää.

Palo- ja sähköturvallisuus

Palovaroittimen tulee olla toimiva. Palovaroittimia on saatavilla myös sellaisia, joissa patterit voidaan vaihtaa maassa, ilman tarvetta kiipeilyyn. Huonokuuloisia varten on olemassa erilaisia tärinähälyttimiä.

Liesipaloja voidaan ehkäistä induktiolevyillä, jotka toimivat vain jos liedellä on kattila. Monissa uusissa liesissä on ylikuumenemissuoja ja ajastin. Keittiössä tulisi olla myös riittävästi laskutilaa, jottei lieden päällä tarvitse säilyttää mitään edes väliaikaisesti.

 


 

 

 
Jaa sisältöä