På svenska | Briefly in English
Siirry hakuun

Tarkkaavaisena tasoristeyksessä

Suomessa sattuu vuosittain noin 60 tasoristeysonnettomuutta. Suurin osa onnettomuuksista tapahtuu hyvällä säällä, tutussa risteyksessä ja kokeneelle autoilijalle. Monesti tasoristeysonnettomuudet ovatkin seurauksena ymmärtämättömyydestä ja turhasta riskinottamisesta - kuvitellaan, että junaradan ehtii ylittämään, vaikka varoituskellot jo kilkattavat.

Onnettomuuksia lisäävät erityisesti junaradan ylittävät tilustiet, joilla ei ole minkäänlaisia turvalaitteita. Junan havaitseminen saattaa tällöin olla vaikeaa, joten tarkkaavaisuuteen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

Vastuu radan turvallisesta ylittämisestä on aina kuljettajalla. Juna ei voi väistää, eikä se pysähdy hetkessä. Lähestyessäsi tasoristeystä, toimi siis seuraavasti:

  • Hidasta nopeutesi niin alhaiseksi, että pystyt havaitsemaan junan tulon – varoituslaitteista huolimatta vastuu on sinulla.
  • Tarvittaessa pysäytä ajoneuvosi ennen rataa.
  • Pysähdy aina junan lähestyessä, jos varoituslaitteet hälyttävät tai puomi on alhaalla tai laskeutumassa.
  • Varmista ennen liikkeelle lähtöä, ettei kummastakaan suunnasta tule muita junia – odota puomien nousemista ja valon vaihtumista

 

 
Jaa sisältöä