Heijastimet heilumaan!
Suomen liikenteessä kuolee vuosittain keskimäärin 50 jalankulkijaa. Onnettomuuksista puolet tapahtuu pimeällä tai hämärässä. Ja valtaosassa tapauksista jalankulkija on liikkunut ilman heijastinta.
Kevyen liikenteen onnettomuusriski on pimeällä kaksi kertaa suurempi kuin valoisana aikana. Pimeällä ilman heijastinta liikkuvan jalankulkijan kuolemanriski on jopa kymmenen kertaa suurempi kuin heijastinta käyttävän kaverinsa.
Lain mukaan jalankulkijan on pimeän aikana käytettävä tiellä liikkuessaan asianmukaista heijastinta. Käyttövelvoite koskee myös valaistuja teitä.Asianmukaisen heijastimen saa kaupasta eurolla ja Lähivakuutuksessa niitä jaetaan aika-ajoin ilmaiseksi, joten kustannus ei ole turvallisuuden esteenä. Monilla heijastimet lojuvat myös toimettomina kotien kaapeissa ja laatikoissa. Siellä ne eivät valitettavasti pelasta yhtään ihmishenkeä. Pimeän ajan lähestyessä muista siis kiinnittää heijastin jokaiseen ulkotakkiisi.
Valitse turvalliseksi testattu heijastin
Turvatekniikan keskus Tukes valvoo Suomessa myytävien heijastimien turvallisuutta. Syksyllä 2010 tehdyssä heijastinten turvallisuustestissä huomattiin, että markkinoilla olevien heijastimien turvallisuustaso on valitettavan heikko. Testatuista 19 heijastimesta peräti yhdessätoista oli niin vakavia turvallisuuspuutteita, että kuluttajille on tiedotettu heijastimien turvallisuuspuutteista. Kuluttajien on vaikea arvioida heijastimien toimivuutta, sillä paljain silmin hyvää heijastinta ei voi erottaa huonosta.
> Lue Tukesin tiedote heijastimien turvallisuuspuutteista> Liikenneturvan tietolehti heijastimista