På svenska | Briefly in English
Siirry hakuun

Työntekijäin ryhmähenkivakuutus

Useimmilla aloilla voimassaolevat työehtosopimukset edellyttävät työnantajan ottamaan työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen. Se hoidetaan tapaturmavakuutuksen yhteydessä.

Vakuutukseen kuuluvat sekä työntekijät että ne yhtiömiehet ja osakkaat, jotka kuuluvat lakisääteisen tapaturmavakuutuksen piiriin.  Vapaaehtoisella vakuutuksella (esim. yrittäjien tapaturmavakuutus) vakuutettu ei voi kuulua työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen piiriin.

Maksettavat korvaukset

Työntekijäin ryhmähenkivakuutuksesta maksetaan korvausta kaikenlaisissa kuolemantapauksissa. Edunsaajia ovat työntekijän aviopuoliso, alle 18-vuotiaat lapset ja 18-21 -vuotiaat päätoimisesti opiskelevat lapset. Avopuoliso on edunsaaja vain silloin, kun heillä on yhteinen lapsi tai sopimus keskinäisestä elatuksesta.

Korvaussumma muodostuu perussummasta, lapsikorotuksesta ja tapaturmakorotuksesta. Perussummaan vaikuttaa vakuutetun ikä kuolinhetkellä. Korvausasiat käsittelee Työntekijäin ryhmähenkivakuutuspooli. Lisätietoja vakuutuksesta ja korvauksista saat Henkivakuutusosakeyhtiö Retron sivuilta.

 
Jaa sisältöä