På svenska | Briefly in English
Siirry hakuun

Lakisääteinen tapaturmavakuutus

Lakisääteinen tapaturmavakuutus on voimassa mm.

  • työssä
  • työstä johtuvissa olosuhteissa
  • työmatkalla Suomessa ja ulkomailla sekä
  • työnantajan asioilla oltaessa. 

Vakuutettavia ovat työsuhteessa olevat työntekijät  ja myös yrityksen työhön osallistuvat osakkaat ja yhtiömiehet tietyin edellytyksin.  Työsuhteen tunnusmerkkejä ovat

  • työn tekeminen toiselle
  • työn tekemisestä on sovittu
  • työtä tehdään rahapalkkaa tai muuta vastiketta vastaan
  • työnantajalla on johto- ja valvontamahdollisuus.

Työsuhteessa olevien työntekijöiden lisäksi yrityksessäsi saattaa työskennellä sellaisia osakkaita, yhtiömiehiä tai perheenjäseniä, jotka tulee vakuuttaa lakisääteisellä tapaturmavakuutuksella. Allaolevasta taulukosta voit tarkistaa, ketkä heistä ovat  pakollisesti vakuutettavia. Jos pakollisen vakuutuksen edellytykset eivät täyty, henkilön voi vakuuttaa vapaaehtoisella vakuutuksella.

1.1.2011 tuli voimaan muutos YEL-vakuuttamisessa ja YEL:in piiriin  siirtyivät osakeyhtiössä myös ne osakkaat, jotka ovat johtavassa asemassa ja omistavat yksin yli 30 % osakkeista tai äänimäärästä.  Tämä muutos ei vaikuttanut lakisääteiseen tapaturmavakuutukseen, vaan tällaiset osakkaat ovat edelleenkin lakisääteisesti vakuutettavia, kuten allaolevasta taulukosta voidaan havaita.

 Yhtiömuoto Pakollinen vakuutus
Osakeyhtiö
  • Osakas, joka ei ole johtavassa asemassa
  • Osakas, joka omistaa enintään 50 % osakkeista yksin tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa
  • Osakkaiden palkalliset perheenjäsenet, jotka eivät itse omista osakkeita.
 Avoin yhtiö
  • Yhtiömies, jolla on yksin tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa enintään 50 % määräämisvallasta / yhtiöosuuksista
  • Yhtiömiesten palkalliset perheenjäsenet, jotka eivät itse ole yhtiömiehiä.
 Kommandiittiyhtiö
  • Vastuunalainen yhtiömies, jolla on yksin tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa enintään 50 % vastuunalaisten yhtiömiesten määräämisvallasta / yhtiöosuuksista
  • Vastuunalaisten yhtiömiesten palkalliset perheenjäsenet
  • Äänetön yhtiömies.
Toiminimi, ammatinharjoittaja
  • Palkatut sivusukulaiset (kuten veljet, sisaret)
  • Palkkaa saava avopuoliso
  • Palkkaa saavat eri taloudessa asuvat lapset.

Perheenjäsenellä tarkoitetaan samassa taloudessa asuvaa henkilöä (esim. puoliso, lapsi, vanhempi, isovanhempi jne.). 

Mistä maksetaan korvausta

Korvauksia maksetaan tapaturmavakuutuslain mukaan

  • työtapaturmasta ja ammattitaudista
  • työssä tai työmatkalla sattuneesta pahoinpitelystä
  • työtapaturman aiheuttamasta vamman tai sairauden pahenemisesta
  • eräistä vammoista, jotka eivät ole tapaturman aiheuttamia, kuten esim. hiertymä tai hankautuma.

Vahingoittuneelle maksetaan sairaanhoitokulut ja korvausta ansionmenetyksestä. Korvaukset perustuvat tapaturmavakuutuslakiin.

Vakuutusmaksu

Tapaturmavakuutusmaksuun vaikuttaa tehtävän työn vaarallisuus ja maksettavat palkat. Vakuutuskauden alussa maksetaan ennakkomaksu. Kauden päätyttyä Lähivakuutus lähettää täytettäväksesi palkkailmoituslomakkeen, jossa ilmoitat todelliset maksetut palkat ammattiryhmittäin. Sen mukaan lasketaan lopullinen vakuutusmaksu.   

Lisätietoja:
> Lakisääteinen tapaturmavakuutus, tuoteseloste (pdf) 

 
Jaa sisältöä