Toimintaohje myrkky- ja kaasuvaaratilanteessa
Kaasuvaaratilanteen voi todennäköisemmin aiheuttaa kloori, ammoniakki tai rikkidioksidi, koska useat tehtaat tai laitokset käyttävät tai valmistavat niitä suuria määriä. Kaasuja kuljetetaan ja varastoidaan lähellä kaupunkeja sekä erilaisia taajamia, mutta onnettomuuden yhteydessä kaasu leviää tuulen mukana ja haittavaikutukset voivat ulottua useiden kilometrien etäisyydelle.Useimmat kaasut ovat ilmaa raskaampia ja vuotaessaan kaasut voivat olla värittömiä, mutta yleensä ne tunnistaa pistävästä hajusta. Kaasut ärsyttävät silmiä, nenää ja nielua sekä aiheuttavat tukahduttavaa yskää. Ensiapu kaasupilveen joutuneelle on raitis ilma, lepo ja lämpö. Hengitysvaikeuksia puolestaan lieventää puoli- istuva asento.
Kaasuvaaratilanteesta tiedottaminen
Kaasuvaaratilanteen edellyttäessä väestön välitöntä suojautumista annetaan yleinen hälytysmerkki. Viranomaiset antavat lisäksi ohjeita yleisradion ja TV:n välityksellä. Hälytysmerkit
Äänimerkit ovat
Yleinen vaaramerkki tarkoittaa väestöä uhkaavaa välitöntä vaaraa. Yleinen vaaramerkki on yhden minuutin pituinen nouseva ja laskeva ääni, jossa nousevan ja laskevan jakson pituudet ovat 7 sekuntia. Yleinen hälytysmerkki on nouseva ja laskeva hälyttimen ääni.
Vaara ohi -merkki tarkoittaa yleistä vaaramerkkiä koskevan varoitustilan purkamista. Vaara ohi- merkki on yhtämittainen tasainen äänimerkki, jonka kesto on yksi minuutti.
Kokeilumerkkiä käytetään hälytysjärjestelmien käyttökunnon testaamiseen. Kokeilumerkki on 7 sekunnin pituinen tasainen ääni.
Toimenpiteet