På svenska | Briefly in English
Siirry hakuun

Ulkopuolisten liikkumisen rajoittaminen

Työpaikan ja henkilökunnan turvallisuutta voidaan parantaa, kun henkilökunnalle määritellään selkeästi ne alueet, joissa asiakkaat ja muut ulkopuoliset voivat liikkua vapaasti. Tilojen määrittelyssä voidaan käyttää apuna esimerkiksi huonekalujen sijoittelua. Alueiden määrittäminen selkeyttää myös teknisten turvallisuusratkaisujen suunnittelua.

Tilojen määrittelyssä ja tilojen ohjeistuksessa on hyvä huomioida muun muassa seuraavia seikkoja:

  • Huonetilojen määrittely käydään läpi henkilökunnan kanssa. 
  • Henkilökunnan on tiedostettava "isännänvastuunsa" ja uskallettava puuttua asiattomaan liikkumiseen tiloissa.
  • Asiakaspalvelutila voidaan rajata selkeästi esimerkiksi huonekalujen sijoittelulla.
  • Määriteltyjen alueiden turvallisuutta voidaan parantaa siihen sopivalla turvatekniikalla (kameravalvonta, liiketunnistimet jne.).
  • Asiakas on hyvä aina saattaa siirryttäessä muihin kun asiakaspalvelutiloihin.
  • Asiakkailla ei tulisi olla pääsyä laitehuoneeseen tai muihin arkaluontoista tekniikkaa tai materiaalia sisältäviin tiloihin.

 

 
Jaa sisältöä