På svenska | Briefly in English
Siirry hakuun

Palovaroitin

Vaarallisinta tulipalossa on myrkyllinen savu, joka täyttää toimistotilan ja tekee siitä hengenvaarallisen muutamassa minuutissa. Palovaroitin tunnistaa savun herkästi ja voi mahdollistaa tehokkaan alkusammutuksen ja henkilöiden turvallisen poistumisen huoneistosta.

Palovaroittimen sijainti ja testaus

Pelastuslaki ja Suomen rakennusmääräyskokoelma määräävät palovaroittimen pakollisiksi mm. asuntoihin, majoitustiloihin ja hoitolaitoksiin. Liiketiloihin palovaroittimia ei ole määrätty pakollisiksi. Oikein sijoitellut palovaroittimet ovat kuitenkin tehokas ja edullinen lisä toimitilan paloturvallisuutta suunniteltaessa.

Palovaroittimen toiminta perustuu tulipalossa muodostuvan savun varhaiseen havaitsemiseen, jolloin alkusammutukseen ja pelastautumiseen jää riittävästi aikaa. Toimiakseen tehokkaasti, palovaroittimen asennuksessa ja käytössä on syytä huomioida esimerkiksi seuraavat seikat:

  • Palovaroitin sijoitetaan jokaiseen huonetilaan.
  • Palovaroitin asennetaan aina kattoon.
  • Palovaroittimen tulee sijaita vähintään puolen metrin päässä seinistä, ovi- ja ikkuna-aukoista, valaisimista, roikkuvista mainostauluista ja muista esteistä.
  • Palovaroittimen toiminta on testattava kuukausittain.
  • Palovaroittimen paristo on vaihdettava vuosittain.
 
Jaa sisältöä