Kameravalvonta
Häiriö- ja väkivaltatilanteet ovat lisääntyneet varsinkin palvelualoilla. Tallentavalla kameravalvontajärjestelmällä on häiriötilanteita ennaltaehkäisevä vaikutus ja se voi lisätä työturvallisuutta erityisesti työpaikoilla, joissa joudutaan työskentelemään yksin.
Kameravalvontajärjestelmällä turvaa työpaikalle
Kameravalvontajärjestelmä valvoo ja nauhoittaa valvottavien tilojen ja kohteiden toimintaa. Kameravalvontajärjestelmä voi sisältää kameroita, nauhoitustoiminnon, kuvansiirto- ja käsittelytoiminnon sekä valvontamonitoreja, jotka voivat sijaita yrityksen omissa tiloissa tai vartiointiliikkeen hälytyskeskuksessa.
Kameravalvontajärjestelmä tulee suunnitella huolella yrityksen tarpeiden mukaan, sillä sen kustannukset voivat vaihdella suuresti. Suunnittelussa on syytä ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:
Lain velvoitteet
Kameravalvonnasta on ilmoitettava näkyvällä tavalla asianomaisissa tiloissa, mikä käytännössä voi tarkoittaa kameravalvonnasta kertovaa merkkiä tai kylttiä. Kameravalvonnasta ilmoittaminen saattaa myös ehkäistä henkilökuntaan kohdistuvaa häirintää ja muita rikoksia.
Tallentavasta kameravalvontajärjestelmästä on henkilötietolain mukaan tehtävä rekisteriseloste. Rekisteriseloste on pidettävä jokaisen saatavilla ja siitä tulee käydä ilmi seuraavat asiat:
Tämän lisäksi Laki yksityisyyden suojasta työelämässä (798/2004) määrää työpaikan kameravalvonnasta seuraavaa:
Työnantaja voi kuitenkin kohdistaa kameravalvonnan tiettyyn työpisteeseen, jossa työntekijöitä työskentelee, jos tarkkailu on välttämätöntä: