På svenska | Briefly in English
Siirry hakuun

Yhteiskuntavastuu

Yhteiskuntavastuu pohjaa arvoihin

Keskinäisenä vakuuttajana Lähivakuutus-ryhmä toimii jo lähtökohtaisesti vahvasti yhteiskuntavastuun periaatteiden mukaisesti. Ryhmä kantaa vastuuta omalta osaltaan niin yhteiskunnan taloudellisesta, sosiaalisesta kuin ympäristönkin hyvinvoinnista. Vakuutusalan luonteesta johtuen taloudellinen ja sosiaalinen vastuullisuus korostuvat normaalissa toiminnassa. Toiminnan vastuullisuus nojaa lainsäädännön lisäksi ryhmän arvoihin, toimintamalliin ja sidosryhmien odotuksiin.

Vain kannattava yritys voi olla vastuullinen

Vastuullisen toiminnan lähtökohtana on vankka talous. Lähivakuutus-ryhmässä hyvän kannattavuuden ja riittävän vakavaraisuuden ylläpitäminen on perusedellytys yhteiskuntavastuulliselle toiminnalle.

Turvallisuuden edistäminen, vahinkojen ennaltaehkäisy ja vakuutusrikollisuuden torjunta yhdessä viranomaisten ja järjestöjen kanssa kuuluvat luontevasti Lähivakuutuksen edistämiin yhteiskuntavastuullisiin asioihin.

Lähivakuutuksen tavoitteena on edistää maamme hyvinvointia ja kehitystä lisäämällä työpaikkoja niin pääkaupunkiseudulla kuin maakunnissakin sekä ylläpitämällä kattavaa konttoriverkostoa ja takaamalla näin tasapuoliset palvelut kaikille asiakkailleen. Tämä on Lähivakuutus-ryhmän tapa tehdä aluepolitiikkaa.

Yhteiskuntavastuuperiaatteet

Lähivakuutus-ryhmän yhteiskuntavastuuperiaatteet on kirjattu vuoden 2003 lopulla. Samalla lähivakuutusyhdistysten käyttöön laadittiin ns. itsearviointilomake, jonka avulla lähivakuutusyhdistyksissä voidaan kehittää yhteiskuntavastuutoimintaa paikallisesti.

Yhteiskuntavastuunäkökulma otetaan jatkossa entistä selkeämmin huomioon Lähivakuutus-ryhmän strategisessa suunnittelussa, vuosisuunnitelmissa, henkilöstön kehittämissuunnitelmissa sekä koulutusohjelmissa. 

 
Jaa sisältöä